Tuloerot kasvuun, Suomi nousuun? Jos verotyöryhmän ehdotukset menevät läpi, se tarkoittaisi tulonsiirtoa huono-osaisilta hyväosaisille.
Jaskan mukaan kyse on siitä, haluammeko työtätekevän kansanosan tekevän nykyistä enemmän tuottavaa työtä verokortilla vai viettävän enemmän vapaa-aikaa.
Eläkeläisen mielestä taas Suomessa on kyykytetty köyhempää kansanosaa jo niin pitkään, että olisi jo aika sen rahakkaamman kansanosan wahlrooseineen osallistua maan ylläpitoon. Ydinvoimabuumi alkaa lähteä lapasesta. Suomessa ydinvoimaa lisätään surutta teollisuuden tahdosta, vaikka parasta energiapolitiikkaa olisi tehokas energiansäästö vähän joka alueella.
Hämmentynyt on tosin huomannut, että Suomen asunnot ovat niin täynnä elektroniikkaa että pian tarvitaan sähköä ilmastointiin jäähdyttämään taloissa asuvien mukavuusalue toivotuksi.
Miksuh taas huomauttaa, että niin kauan kuin fuusiovoima ei ole yleisesti käytettävissä fissioon perustuva ydinvoima on käytännössä ainut tapa tuottaa riittävästi energiaa jatkuvasti kasvavan kulutuksen tarpeisiin.
Tietoviikossa:
Jabpe ihmettelee väitteitä kiiinteiden yhteyksien vanhanaikaisuudesta, sillä kaikki hiemankin sähköpostia enemmän kaistaa vievä netinkäyttö (videot, nettitv yms) vaatii jo vanhanaikaisen johdon, mieluiten kuidun.
MikroPC:ssä:
Tapio Koiviston läppäri unohtaa aina välillä, että koneessa on myös CD/DVD-asema. Mitä asialle voisi tehdä?
Tekniikka&Taloudessa:
Haksu ihmettelee, miksi Suomessa tehdään turha digitelkkari systeemi, kun se olisi voinut korvata valokaapelilla ja lähettää sen tv-signaalin samaa piuhaa pitkin.
Markkinointi&Mainonnassa:
Pir8 kiteyttää maksu-tv:n tarpeettomuuden: jo TV-maksulla tulee tavaraa niin paljon että normaali työtätekevä ei ehdi katsomaan. Ja formulat näkee satelliitista RTL:ltä suorana - ilmaiseksi. Talouselämässä:
Jepjep epäilee, että sitoumuksesta huolimatta moni ravintola ei siirrä veroalennusta hintoihin.